
Varusmiespalvelu |
 |
Kaikki suomalaiset miehet ovat asevelvollisia
Asevelvollisuuden suorittamiseen kuuluu:
- varusmiespalvelus
- kertausharjoitus
- ylimääräinen palvelus ja liikekannallepanon aikainen palvelus sekä
- osallistuminen kutsuntaan ja palveluskelpoisuuden tarkastamiseen
Kun täytät 18vuotta, saat kutsuntapostin kotiin, jossa sinut pyydetään kutsuntoihin. Kutsuntapostin mukana tullut kyselylomake on täytettävä huolellisesti ja otettava mukaan ennakkoterveystarkastukseen. Jokaisen kutsuntaikäisen miehen on asevelvollisuuslain mukaan käytävä ennakkoterveystarkastuksessa ennen syksyn kutsuntatilaisuuksia.
Kutsuntoihin osallistuvat miespuoliset 18 vuotta täyttäneet Suomen kansalaiset ja kaikki alle 30-vuotiaat, joita ei ole syystä tai toisesta tarkastettu tai on määrätty uudelleen tarkastettavaksi palveluskelpoiseksi.
Kutsunnat pidetään vuosittain elo-joulukuussa. Kutsunnoissa määritetään ensisijaisesti asevelvollisen palveluskelpoisuus ja sen perusteella päätetään palveluksesta.
Kutsuntatilaisuuteen on osallistuttava henkilökohtaisesti.
Kutsunnasta poisjäänti ilman laillista estettä on asevelvollisuuslain mukaan rangaistava teko. Luvan kutsunnoista poisjäämiseen voi antaa vain aluetoimisto. Helsingin Aluetoimisto löytyy osoitteesta:Santahaminan varuskunnan portti, puhelin 0299 800 (vaihde).
Ota mukaan kutsuntatilaisuuteen:
- ajokortti, passi tai muu henkilöllisyystodistus
- viimeisin lääkärinlausunto, jos terveydentilassasi on tapahtunut muutoksia ennakkoterveystarkastuksen jälkeen
- mahdolliset muut palveluksen järjestämiseen vaikuttavat todisteet esim. opiskelutodistus
Varusmiespalvelusaika on joko 180, 270 tai 362 päivää.
Upseereiksi, aliupseereiksi ja miehistön vaativimpiin erityistehtäviin koulutettavien asevelvollisten palvelusaika on 362 päivää. Miehistön erityistaitoa ja ammattimaista osaamista vaativiin tehtäviin koulutettavien sekä aseetonta palvelusta suorittavien palvelusaika on 270 päivää.
Naisten vapaaehtoinen asepalvelukseen pääsemisen edellytyksenä on Suomen kansalaisuus, vähintään 18 ja enintään 29 vuoden ikä sekä terveydentilan ja muiden henkilökohtaisten ominaisuuksien sopivuus sotilaskoulutukseen.
(Lähde: © Puolustusvoimat)
 |
 |
 |
 |
 |
Puhelinnumero on helppo muistaa, sillä se muodostuu palvelusajoista 180 ja 362 vuorokautta.
http://www.vaestoliitto.fi/vaestoliitto/mita_vaestoliitto_tekee/palvelut/puhelinneuvonta/varusmiespuhelin/
Tukipuhelin palvelee numerossa 0800 180 362. Palvelu on maksuton. Tukipuhelin on avoinna arkisin kello 18-20. Maksuttoman palvelun on tarkoitus antaa tukea paitsi varusmiespalvelusta suorittaville myös kutsuntoihin osallistuville.
Väestöliitto Puhelin: 0800 180 362 Aukioloajat: Avoinna arkisin klo 18-20.
Taustayhteisöt: Väestöliitto, Puolustusvoimat
|  |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
|