. |
|
 |

Ekologisuus |
 |
Kestävää kehitystä on jakaminen, toisen kunnioittaminen, toisesta ja ympäristöstä huolehtiminen. Kompassi on kerännyt yhdessä kestävän kehityksen koordinaattorin kanssa nuoren ekoeläjän oppaaseen käytännön vinkkejä jokapäiväiseen, ekologisempaan elämään.
Kulutamme aivan liikaa. Se on kestämätöntä. Pohjoisen pallonpuoliskon kulutusyhteiskunnat, joihin Suomikin lukeutuu, kuluttavat 80 prosenttia maapallon luonnonvaroista, vaikka niissä asuu vain 20 prosenttia maailman väestöstä. Kulutamme kymmenen kertaa enemmän kuin 50 vuotta sitten. Tällainen, hillitön kulutus, on mahdollista ainoastaan siten, että 80 % maapallon ihmisistä ei kuluta tällä tavoin. Otamme eri tavoin omaan käyttöömme heidän luonnonvarojaan. Kulutuksemme tuhoaa ympäristöä enemmän kehitysmaissa kuin täällä kotomaassa. (Piirrokset Matti Vainio.)
 |  |  |  | | | Eko-ostajan opas | | | | Ympäristöstä välittävän kuluttajan nettikäsikirja, tietoa mm. ympäristövaikutuksista.
Tiedontuottaja: Kuluttajavirasto. | |  | | | Eläimenä Helsingissä | | | | Kaupungissa syntyy erikoisia ekologisia suhteita. Vaikka eläinlajien määrä keskustassa on pieni, joidenkin lajien kannat ovat tiheitä. Lajinsisäinen kilpailu voi siten olla ankaraa. Lajienvälisessä kilpailussa syntyy uusia asetelmia: missään muissa oloissa kuin kaupungeissa eivät varpuset, pulut, naakat, varikset ja lokit kilpailisi samoista leipäpalasista.
Täältä löydät verkkonäyttelyn Eläimenä Helsingissä sekä tietoja minne kääntyä jos eläin on loukkaantunut tai muuta vastaavaa. | |  | | | Euroopan ympäristömerkkiluettelo | | | | Lisätietoja Euroopan ympäristömerkistä, sivuilla voit myös haulla etsiä ekotuotteiden jälleenmyyjiä eri EU-maissa. | |  | | | Helsinkiläisen ympäristöopas | | | | Opas helsinkiläisten mahdollisuuksista vaikuttaa ympäristöönsä. | |  | | | Helsinkiläisen ympäristöopas | | | | Otsikkoina energia ja vesi, liikenne, jätteet ja kierrätys, ruoka, rakenna ja remontoi, kemikaalit, ympäristömerkit, vapaa-aika, säästöä myö kukkarolle sekä yhteystietoja neuvontaan näistä aiheista.
| |  | | | Koulujen kestävä kehitys | | | | Kestävän kehityksen oppimisympäristö. | |  | | | Kuluta harkiten | | | | Hyödyllistä tietoa sisältävä kuluttajan opas, jonka painopisteenä ovat ylikansalliset yhtiöt ja kehitysmaista tuotavat tuotteet. | |  | | | Kuntien kestävä kehitys | | | | Ekologinen jalanjälki, linkkejä ym. tietoa kestävän kehityksen toteuttamisesta kunnissa. | |  | | | Maan ystävät | | | | Maan ystävät on liitto, joka toimii paikallisella, kansallisella, alueellisella ja maailmanlaajuisella tasolla. Maan ystävät kuuluu kansainväliseen Friends of the Earth Internationaliin, jolla on jäsenjärjestöjä yli 50 maassa ympäri maailmaa. | |  | | | Only fair -maahantuonti | | | | Ekologisten ja reilun kaupan lastenvaatteiden ja lelujen pohjoismainen maahantuonti. | |  | | | Suomen ympäristöhallinto | | | | Valtion ympäristöhallinnon verkkopalvelu. | |  | | | UUSIX-VERSTAAT | | | | Uusix-verstailla valmistetaan laadukkaita ja persoonallisia pientuotteita pääosin käsityönä. Uusix-tuotteet ovat eettinen ja erottuva valinta persoonallisuuttaan korostavalle käyttäjälle.
| |  | | | WWF | | | | Maailman suurin, riippumaton ympäristöjärjestö. WWF työskentelee maailmanlaajuisesti luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi ja ekologisten toimintojen ylläpitämiseksi. | |  | | | Ympäristömerkit | | | | Ympäristömerkkien tarkoitus on auttaa kuluttajia heidän tehdessään jokapäiväiseen elämäänsä liittyviä kulutus- ja ostopäätöksiä. Ympäristömerkkien avulla kuluttajien on helpompi muuttaa kulutustottumuksiaan ympäristöä säästävään suuntaan. | |  |  |  |
|